lauantai 19. toukokuuta 2012

Sarjakirja 33

Kustannusyhtiö Semic Sarjakirjat olivat 70-luvun lopun hyllyn täytettä. Numeroissa 20-30 esiintyivät mm. Väiski Vemmelsääri, Masi, Nakke Nakuttaja, Pikku Riku, Mustanaamio ja Lentosotamies Pommi. Sarjakirjat suunnattiin selkeästi melko nuorille lukijoille ja joukkoon mahtui kosolti täyttä kuraa, mutta myös mm. ruotsalaista alkuperää olevia sankareita. Näistä esimerkiksi Torsten Bjarren Lentosotamies Pommi oli ajoittain hyvinkin hauska ja suorastaan anarkistinen melko korrektiin Masiin verrattuna. Toisaalta Teini-ikäinen minäni ei voinut millään tunnustaa lukevansa Nakkea tai Väiskiä, vaikka omassa genressaan ne olivat ainakin jonkinlaisia onnistumisia.

Tähän postaukseen valitsin Sarjakirjan numero 33, jonka nimenä oli ytimekkäästi Sarjakuvalehti. Kansi lupaa 128 sivua ja "Huikeita Steve Roper -seikkailuja". Tätä jenkkisankaria julkaistiin uskomattoman kauan eli vuodesta 1940 vuoteen 2004. Tämän pitkän matkan aikana Steve Roper muuttui sivuhahmosta päähenkilöksi matkaten Villistä Lännestä nykyajan New Yorkiin. Tämän kirjan jaksot ovat "Steve lapsenhoitajana", "Ryöstö" ja "Pelisyndikaatti". Näistä kaksi ensimmäistä ovat itseasiassa samaa tarinaa.

Steve Croper on ripeästi liikkuvaa tarinointia varustettuna sopivilla annoksilla huumoria. Piirrosjälki on täysin realistinen, jos kohta roistot ovat todella roiston näköisiä ja kaikki nuoret naiset hyvin kauniita. Croper hoitaa aina homman kotiin tavalla tai toisella, mutta yhden lukukerran jälkeen tarinat unohtaa nopeasti. Tämä ei ole suurta sarjakuvaa eikä sitä jaksa lukea kovin montaa kertaa uudestaan. Junassa, linja-autossa tai kesällä uimarannalla Croperin yksinkertaiset juonikuviott purevat, mutta muutoin tämä kirjaa kerää pölyä tai makaa unohdettuna pahvilaatikkoon. Ei sitä kaipaa, mutta ei sitä poiskaan raaski heittää.


Ai niin, Sarjakirja 33:sen keskivaiheilla on muutaman sivun mittainen, aivan käsittämättömän kehno ja ihmeellinen "Tappajahai" -tarina. Se alkaa ikään kuin kesken ja niin se myös loppuu. Eikä voisi vähempää kiinnostaa edeltävät tai myöhemmät tapahtumat. Varsinainen jätetäyte, jotta Sarjakirjojen 128 sivua on saatu täyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti