sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lentosotamies Pommi

Vuosina 1915-2001 elänyt ruotsalainen Torsten Bjarre loi 1950-luvulla Flygsoldat 113 Bom -nimisen sarjakuvahahmon, joka sitten 1970-luvulle tultaessa löysi tiensä Suomeen nimellä Lentosotamies Pommi.

Vaikkapa Masiin verrattuna Lentosotamies Pommi ei ehkä ole aivan niin älyllistä huumoria, mutta omalla tavallaan ruotsalainen aseveljemme pursuaa hyvää tahtoa. Hän ei ole itseasiassa lainkaan tyhmä ja osaa kostaa kokemansa väärydeet reippaalla sotilashuumorilla. Tiukan paikan tullen tulipalo sammutetaan lumipalloilla, liian ison piipun pitää suussa muutama ilmapallo ja housut prässätään tiejyrän avulla.

Bjarren piirrosjälki on graafisesti pienieleistä, mutta toimii omassa lajissaan erittäin hyvin. Lentosotamies Pommi on helppoa lukea ja Semicin sarjakirjana se onkin ollut varmasti yksi maamme suosituimmista toalettisarjiksista. Semicin sarjaa täydensi Masin ja Pommin lisäksi Mokkeri, josta ehkä joku toinen kerta pientä kommentointia.

Itselleni Lentosotamies Pommi avautuu varhaisen teini-iän hauskana peruslukemistona, jonka aihepiirit olivat aina hyvin viattomia. Silloin tällöin Pommi tosin osoittaa lähes anarkistisia piirteitä, joten kyllähän miehessä särmääkin oli.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Barelli


Satunnainen lukija voi Barelli-sarjakuvaa selaillessaan luulla katsovansa Tinttiä. Herra de Moor nimittäin työskenteli vuodesta 1950 lähtien Hergen studioilla ja omaksui erittäin hyvin mestarin tyylin. Barelli on erittäin pikkutarkasti piirrettyä sarjakuvaa, jonka käsikirjoituksessa kukkii hyväntahtoinen huumori. Roistoja toki on, mutta hekin lähinnä naurettavia lurjuksia.

Barelli itsessään ei ole mikään nyrkkisankari tai asetta heiluttava salapoliisi, vaan hieman Tintin tyylisesti hän ratkaisee ongelmat joko tuurilla tai taidolla. Mukanaan hänellä on vaihteleva joukko apureita tarinoiden tapahtuessa usein eksoottisissa maissa.

Kuten niin monet omat suosikkini, kuuluu herra Barelli vanhan ajan sarjakuviin. Niissä ei pahemmin moralisoitu tai otettu kantaa maailman tapahtumiin, vaan tarinat kulkivat selkeästi alusta selkeään loppuun. Eri etsinet ryhmät kuvattiin kärjistetysti, joten halutessaan näistä albumeista löytää helposti rasistia luonnehdintoja. Täytyy kuitenkin muistaa jatkuvasti, että kyse on oman aikansa viihteellisestä tuotteesta. Sitä ei auta tarkastella meidän aikamme moraalikäsitysten pohjalta. Sen sijaan on lupa nauttia Barellin tapauksessa Bob de Moorin tarkasta kynästä ja reippaista seikkailuista.

torstai 20. syyskuuta 2012

Tenavat


Tarvitseeko Jaska Jokusesta kirjoittaa yhtään enempää? Eikö aihe ole jo aikaa sitten kaluttu loppuun? Voiko tästä edes yrittää sanoa jotain relevanttia?


Vastaus kaikkiin kysymyksiin on myönteinen. Jaska Jokunen tulee päivä päivältä tärkeämmäksi yhteiskunnallisten olojen muuttuessa levottomiksi ja pahoinvoinnin levitessä. Pallopäinen piirroshahmo on nimittäin mitä parhain roolimalli kenelle tahansa masentuneelle. Muistetaan vaikka hänen legendaarista neuvoaan Epulle; mikäli olet masentunut, muista painaa leuka rintaa vasten - jos nostat katsettasi, olosi piristyy ja hyvä masennus menee aivan hukkaan!

Loistavan suomalaisen nimen saanut Jaska Jokunen on siis mitä positiivisin henkilö, joka yhdessä koiransa Ressun kanssa muodostaa toisiaan täydentävän tiimin. Tosin Ressu leijailee omissa sfääreissään, jotka eivät luultavasti ole koskaan Jaskalle oikein auenneet. Yhdessä stripissä Jokunen toteaa paljon puhuvasti; millaista olisikaan omistaa ihan tavallinen koira-koira.

Suomeen Jaska rantautui joskus 1960-luvulla ja eli kiihkeimmät vuotensa 1980-loppuun mennessä. Charles M. Schulzin luoma maailma koostui loppujen lopuksi hyvin rajallisesti määrästä ihmisiä, joten se tavallaan söi itsensä loppuun. Mitään kovin kehnoa tavaraa ei mestarin kädestä koskaan päässyt, mutta itselleni ne vanhimmat sarjat ovat ainoat oikeat.

Eikä kukaan voi olla tuntematta suurta myötätuntoa Jaskaa kohtaan, kun hän haaveilee punatukkaisesta tytöstä.....

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pikku-Riku

Ruotsalaisen Torsten Bjarren piirtämä Pikku-Riku oli niitä 1970-luvun sarjakuvia, joista tuli välittömästi hyvälle tuulelle. Pikku-Riku perheineen muodosti muumimaisen ympäristön, jossa tapahtui koko ajan, mutta ei koskaan mitään väkivaltaista.

Alkuperäiseltä nimeltään Pikku-Riku oli Lilla Fridolf vuosimallia 1956. Hänestä tehtiin kuunnelmia ja elokuvia, viimeksi mainittuja peräti neljä. Rune Moberg käsikirjoitti jutu, jotka sitten Bjarre piirsi. Eräässä nettikeskustelussa Kvaak-sivustolla joku vertaa Pikku-Rikua Ville Vallattomaan, mutta omasta mielestäni ruotsalainen villikkomme oli amerikan serkkuaan huomattavasti viisaampi. Hänen kepposensa eivät ole pahansuopia, vaan älykkäitä. Loppujen lopuksi Pikku-Riku pitää aina oman perheensä puolta. Perheen, jossa äiti on oikea matroona ja isä lystikäs tollukka. Vaikka rouva määrääkin kaapin paikan perheessä, saa isäkin joskus sanoa sen kuuluisan viimeisen sanan.

Tämä sarjakuva ei varmaan enää nykyään oikein toimi, sillä siitä puuttuu kokonaan erotiikka, väkivalta ja tiedostavuus. On vain ryhmä ihmisiä, joista varsinkin aikuiset toimivat väliin hyvin irrelevantisti. Lehteä ilmestyi Suomessa vuosina 1976-78, minkä lisäksi Semicin sarjakirjoissa on ollut muutamia tarinoita.

Mukavaa, mutkatonta vanhan ajan tyylittelyä, jota suosittelen poimimaan mukaan divarin pahvilaatikoista.

torstai 6. syyskuuta 2012

Markos


Tämän sarjakuvan saaminen itselle oli näin jälkikäteen ajateltuna todella tärkeä heti pienen pojan elämässä. Markos, robottiajan sankari, iski täydellisesti noin 10 -vuotiaan lapsen mielikuvitukseen. Tarinat olivat selkeitä taisteluita hyvän ja pahan välillä, Russ Manningin piirrokset silkkaa taidetta ja tyttöystävä Leejakin aiheutti jotain tiedostamatonta.

Markoksia pystyi ostamaan divareista 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa pilkkahintaan. Onnistuinkin keräämään tätä sarjaa muutamia kappaleita, mutta harmikseni useita jäi löytymättä.

Lisäbonuksena Markoksessa oli jatkosarja Muukalaiset, joka sitten harmillisesti jäi kesken Markoksen julkaisun loputtua. Alkuperäisversiona tuon Manningin piirtämän sarjiksen voisi varmasti löytää.


Markoksen perusideana on vuoden 4000 aika, jolloin robotit ovat ottamassa vallan ihmisiltä. Onneksi Markoksen kasvattajana toiminut robotti A1 on aikaa sitten nähnyt tämän tuhoisan tulevaisuuden ja valmentanut miehemme sekä fyysisesti että henkisesti kohtaamaan vihamieliset robotit. Markos takoi viimeksi mainittuja pelkillä nyrkeillään tehden tyhjäksi näiden tai jonkun vallanhimoisen despootin suunnitelmat maailmanvalloituksesta.

Markos on oikeastaan Tarzan siirrettynä tulevaisuuteen. Tyttöystävä Leeja on täydellinen kopio Janesta ja juonetkin ovat viidakkosankarin seikkailujen kaltaisia. Tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä, sillä Russ Manning piirsi myös Tarzania 60-luvulla kohoten kyseisen sarjakuvan ehdottomiin huippuihin. Hänen piirrosjälkensä on äärimmäisen realistista, täynnä lihaksikkaita miehiä sekä eroottisesti latautuneita naisia. Palataan tähän aiheeseen, jahka hiljaksiin ilmestyvä blogini pääsee viidakkoon saakka.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Professori Palmupuu

Viime vuoden syyskuussa kuollut alankomaalainen Dick Briel tuli tunnetuksi lähinnä "Professor Julius Palmboom" -sarjiksistaan. Suomeksi näitä tarinoita ilmestyi "Professori Palmupuu" -nimellä. Kovin tuottelias ei Briel Palmupuunsa kanssa ollut, sillä kokonaisia tarinoita ehti ilmestyä vain neljä.

Palmupuu on älykäs mies, joka ei tietysti professorin kyseessä ollessa ole mikään yllätys. Yhdessä hieman hitaammin reagoivan kumppaninsa kanssa he selvittävät arvoituksia, jotka kuuluvat jonkinlaisen science fictionin piiriin. Tacho-kasvin arvoituksessa eräs mies on saanut uskomattomat muusikon kyvyt erään Etelä-Amerikasta löydetyn kasviuutteen avulla. Tämä Brielin järjestyksessä ensimmäinen albumi on vanhanaikaisella tavalla viehättävä. Toimintaa on juuri sopivasti, juonen kuljetus on sujuvaa ja ennen kaikkea tarina itsesssään onnistuneen jännittävä.

Piirroksiltaan Palmupuu on ajoittaan silkkaa Tinttiä ja tämä on pelkästään positiivinen toteamus. Kuvat ovat realistisia, joskin henkilöhahmot Tintin tavoin rajusti tyyliteltyjä. Käsittääkseni nämä sarjakuvat sopivat melkein kaikenikäisille, mutta toki väkivaltaakin mahtuu mukaan. Parhaiten Professorimme puhuttelee tuossa aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä ainakin itse tulin nauttineeksi suorastaan yliannostuksen tieteistarinoita muodossa jos toisessa.


Professori Palmupuun seikkailut kannattaa ehdottomasti korjata divarin alelaarista mukaan. Niistä ei varmaan koskaan tule mitään suurta keräilykohdetta, mutta sopivina annostuksina niiden nauttimista voi suositella milloin vain.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Avaruuden Jätti-Korkeajännitys


Jet-Ace Logan sai alkunsa vuonna 1956 brittiläisen Mike Butterworthin kynästä. Tätä tulevaisuuteen sijoittunutta avaruusfantasiasarjaa ilmestyi Suomessa vuosina 1960- ja 1970-luvuilla sekä uudelleen tällä vuosituhannella. Avaruuden Korkeajännitys sisälsi 70-luvun puolivälin tienoilla pelkästään jo julkaistuja tarinoita.

Jet-Ace Logan on Royal Air Forcen perinteinen sankarilentäjä, joka viis veisaa sääntökirjoista ja esimies Cobbin ohjeista. Yhdessä uskollisen, mutta hieman aran Plum-Duff Charteriksen kanssa Logan kohtaa sekä kotiplaneetallaan että avaruudessa mitä uskomattomampia seikkailuja. Avaruuden "Korkkareiden" lisäksi onnistuin aikanaan poimimaan talteen kaksi Avaruuden jätti-korkeajännitystä.



Niiden sisältämät seikkailut ovat oikeasti todella jännittäviä ja osin myös hieman mystisiä. Tarinoihin kuuluu yleesä alkuvaihe, jossa jokin uhka esitellään lukijalle. Loganin sekaannuttua asiaan hän ei kuitenkaan koskaan saa esimies Cobbia tajuamaan vaaran merkitystä. Monien vaiheiden jälkeen Logan pystyy Plum-Duffin tuella vakuuttamaan Cobbin ja tämän esikunnan todellisesta tilanteesta, jonka jälkeen asia ratkotaan enemmän tai vähemmän massiivisesti.

Piirrosjälki näissä mustavalkoisissa opuksissa on sujuvaa ja maisemat upeasti ideoituja. Niinpä ainakin itse löydän jutuista aina jotain uutta katseltavaa, koska yleensä keskityn enemmän tekstiin kuin kuviin. Huumoriakin sarjassa on, mutta se on enimmäkseen melko kuivaa ja Plum-Duffin kyseessä ollen osin hieman typerääkin. Mies on sentään kelpuutettu Royal Air Forcen palvelukseen, mutta välillä impulsiivisen Plum-Duffin reaktiot ovat lasten hiekkalaatikkotasoa. Tämä on oikeastaan ainoa negatiivinen seikka, minkä Jet-Ace Loganiin yhdistän.

Itse pidän kovasti tästä sarjakuvasta. Se on jonkinlainen sekoitus viime sotien jälkeistä "vanhan ajan" seikkailutarinaa ja uuden ajan science fictionia. Jet-Acen ja Plum-Duffin käsissä nähdään monia 50-luvulle vieraita vempeleitä, jotka eivät enää tänä päivänä näytä yhtään niin oudoilta.

Hahmon keksijää, Michael Butterworthia ei sitten pidä sekoittaa samannimiseen kirjailijaan, joka hänkin on tehnyt scifiä.