keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Avaruuden Jätti-Korkeajännitys


Jet-Ace Logan sai alkunsa vuonna 1956 brittiläisen Mike Butterworthin kynästä. Tätä tulevaisuuteen sijoittunutta avaruusfantasiasarjaa ilmestyi Suomessa vuosina 1960- ja 1970-luvuilla sekä uudelleen tällä vuosituhannella. Avaruuden Korkeajännitys sisälsi 70-luvun puolivälin tienoilla pelkästään jo julkaistuja tarinoita.

Jet-Ace Logan on Royal Air Forcen perinteinen sankarilentäjä, joka viis veisaa sääntökirjoista ja esimies Cobbin ohjeista. Yhdessä uskollisen, mutta hieman aran Plum-Duff Charteriksen kanssa Logan kohtaa sekä kotiplaneetallaan että avaruudessa mitä uskomattomampia seikkailuja. Avaruuden "Korkkareiden" lisäksi onnistuin aikanaan poimimaan talteen kaksi Avaruuden jätti-korkeajännitystä.



Niiden sisältämät seikkailut ovat oikeasti todella jännittäviä ja osin myös hieman mystisiä. Tarinoihin kuuluu yleesä alkuvaihe, jossa jokin uhka esitellään lukijalle. Loganin sekaannuttua asiaan hän ei kuitenkaan koskaan saa esimies Cobbia tajuamaan vaaran merkitystä. Monien vaiheiden jälkeen Logan pystyy Plum-Duffin tuella vakuuttamaan Cobbin ja tämän esikunnan todellisesta tilanteesta, jonka jälkeen asia ratkotaan enemmän tai vähemmän massiivisesti.

Piirrosjälki näissä mustavalkoisissa opuksissa on sujuvaa ja maisemat upeasti ideoituja. Niinpä ainakin itse löydän jutuista aina jotain uutta katseltavaa, koska yleensä keskityn enemmän tekstiin kuin kuviin. Huumoriakin sarjassa on, mutta se on enimmäkseen melko kuivaa ja Plum-Duffin kyseessä ollen osin hieman typerääkin. Mies on sentään kelpuutettu Royal Air Forcen palvelukseen, mutta välillä impulsiivisen Plum-Duffin reaktiot ovat lasten hiekkalaatikkotasoa. Tämä on oikeastaan ainoa negatiivinen seikka, minkä Jet-Ace Loganiin yhdistän.

Itse pidän kovasti tästä sarjakuvasta. Se on jonkinlainen sekoitus viime sotien jälkeistä "vanhan ajan" seikkailutarinaa ja uuden ajan science fictionia. Jet-Acen ja Plum-Duffin käsissä nähdään monia 50-luvulle vieraita vempeleitä, jotka eivät enää tänä päivänä näytä yhtään niin oudoilta.

Hahmon keksijää, Michael Butterworthia ei sitten pidä sekoittaa samannimiseen kirjailijaan, joka hänkin on tehnyt scifiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti