80 Päivässä Maailman Ympäri

Joskus 70-luvun loppupuolella alkoi Suomessa ilmestyä huonolle paperilaadulle painettuna ns. maailman kirjallisuuden klassikkoteoksia. Näitähän oli tietysti ollut jo aiemmin, mutta tällä kertaa tarinat painettiin isossa koossa. Erityisen monta sarjakuvakirjaa ilmestyi Jules Vernen tarinoista, mikä ei tietenkään ole mikään ihme.

Tämän kirjailijan jutuissa kun riitti toimintaa, joka oli helppo siirtää kuvasarjoiksi. Tällä kertaa kellarin kätköistä osui käsiini "80 Päivässä Maailman Ympäri", jonka nuorimmat piltit muistavat ainakin Jackie Chanin tähdittämänä menestyselokuvana. Sarjakuva noudattelee Vernen kirjaa hyvin tarkkaan yksityiskohtia myöten.

Piirtäjänä toimi espanjalainen Ramon de la Fuente, joka kunnostautui nimenomaan Vernen kuvittajana. Hänellä oli kaksi veljeä, Victor ja Chiqui, jotka myös olivat taiteilijoita. Ramon kuvitti uransa aikana mm. Tex (Willeriä), englantilaista Fleetway -sotasarjakuvaa sekä espanjalaista hittisarjaa Haxtur.

Kun de la Fuente kuoli pari vuotta sitten, kuvailivat täkäläiset muistokirjoitukset miestä seuraavasti; cartoonist's virtues a naturalness of the figure placed into a specific environment, the use of small lines to indicate movement or potential movement, detailed background work and a clever approach to narrative. Oheiset, hieman epäselvät kuvat kertonevat suurin piirtein saman asian. Sitä en osaa sanoa, oliko klassikkoteosten sarjakuvasoinnissa mitään järkeä. Luultavasti oli, sillä itse ainakin ostin pikku hiljaa kaikki ao. sarjan teokset. Näin tutustuin moneen tarinaan ja myöhemmin lainasin alkuperäisversiot kirjastosta. Sitä olisin tuskin tehnyt, jos de la Fuente ei olisi ollut innoittajana niin monta kertaa.

Lepakkomies ja Robin

Petteri Ojan jo toistakymmentä vuotta sitten nettiin kokoama Lepakkomies-historiasivusto kertoo tästä albumista seuraavaa;

Lepakkomies ja Robin -albumi. Kovakantinen 68-sivuinen "Värikäs Superkirja" 70-luvun alusta. Sisältää 60-luvun Batman-tarinoita, mm. Mies joka varasti Lepakkomieheltä. Kustannus Oy Williams.

En enää muista mistä tämän albumin käsiini sain, mutta taisin maksaa siitä suurin piirtein markan tai kaksi. Superkirja on täydellisesti hintansa väärti, jos pitää 60-luvun Lepakkomies -tarinoista, joissa hän ei esiinny myöhempien aikojen Pimeyden Ritarina, vaan enempi suorasukaisena sankarina. Mukana menossa on myös Robin sekä muutama Batmanin vakituisista vihollishahmoista.




Väritys on kuin Andy Warholin oppikirjasta ja vauhtia piisaa. Väliin piirrokset seuraavat toistaan kuin elokuvassa. Mitään erikoisen älyllisiä nämä Lepakkomiehen seikkailut eivät ole, mutta sehän ei ole välttämättä edes huono asia. On ilo lukea samoja tarinoita, mitä juuri lukemaan oppineena 1970-luvun alkupuoliskolla tavaili kaverin kesämökin sängyn vierestä löytyneestä lehtitelineestä. Nostalgiaa, minkä tenhoa lisää oman suosikkisupersankarini Salaman esiintyminen samassa albumissa. Mutta hänestä enemmän toisella kertaa, ihan oman artikkelin kera.




Harmillista kyllä, tähän Williamsin kustantamaan sarjakuva-albumiin ei ole lainkaan merkitty tekijöitä. Käsikirjoittajien ja piirtäjien nimiä on turha etsiä alkusivulta. Olisi myös hauskaa tietää, onko tätä albumia säilynyt useitakin kappaleita. Lepakkomiehen suosion jatkuessa vuosikymmenestä toiseen tällä lienee pieni keräilyarvokin, jos kohta itselleni läpyskän käyttöarvo on paljon suurempi eli toisin sanoen;


KAPOW!    BAM!    ZAP!    WHAP!    PONG!

.

Yhtymä W

Yhtymä W on itsenäisesti luettava jatko-osa Perijä -albumille, jotka molemmat kertovat Largo Winchin elämästä. Tämä Jean van Hammen ja Philippe Francq'n yhteistyönä syntynyt hahmo on orpolapsi, josta ajan myötä kasvaa jättimäisen yrityksen ainut perillinen. En ole lukenut Perijä -albumia, mutta Yhtymä W koostuu kahdesta eri aikatasosta. Toinen kertoo nykyhetkestä ja toinen Largon lapsuudesta sekä nuoruudesta.

Lukijalle jää mahdollisuus oman mielikuvituksen käyttöön, sillä mitään ei selitetä liian tarkasti. Tekijät ovat onnistuneet luomaan hyvin uskottavan tuntuisen maailman, jossa dramaattiset käänteet seuraavat toinen toistaan pienen pientä huumoria unohtamatta. Tämä sarjakuva on tehty aikuiseen makuun, sillä se sisältää useita, lähes pelkästään puheeseen perustuvia jaksoja. Lisäksi juoni sinänsä on  monitahoinen sisältäen myös hivenen erotiikkaa.

Piirrostyön jälkeä voi vain ihailla, sillä jotkin ruudut ovat kuin maisemakuvia. Hahmot ovat erittäin realistisia kasvojen juonteineen kaikkineen eikä muissakaan yksityiskohdissa ole mustetta juuri säästelty. Lukukokemus on siis sekä visuaalinen että psykologinen. Largo Winchin kasvaminen orpolapsesta suuren liikemiehen kasvatiksi ja edelleen imperiumin valtiaaksi on kuvattu kahta aikatasoa vasten hyvin nerokkaasti. Teoksen lopun käänteet ansaitsevat myös merkinnän, mutta eipä paljasteta enempää - jos nimittäin innostuisit vaikka itse lukemaan.

Winnetou

Karl May (oik. Karl Hohenthal) oli vuosina 1842-1912 elänyt saksalainen kirjailija, joka aloitti uransa jo nuorella iällä. Suurimman osan elämästään hän matkusteli Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Tyynenmeren saaristossa, Vähä-Aasiassa, Keski-Idässä ja Euroopassa.

Mayn realistinen ote sai ihmiset kautta maailman ihastumaan hänen kirjoihinsa. Niinpä hänen teoksiaan on käännetty kymmenille eri kielille. Niistä suosituimpiin kuuluivat aikanaan tarinat Old Shatterhandiksi kutsutun saksalaisen hurjapään seikkailuista Villissä Lännessä. Aisaparikseen tämä oikeamielinen nuorukainen sai apassiheimoihin kuuluneen Winnetoun. Itseasiassa Old Shatterhand oli oikeastaan omakuva Karl Maysta, sillä useimmat seikkailut perustuivat tositapahtumiin.


1970-luvun puolivälissä Winnetou -tarinoita ilmestyi suomenkielisinä sarjakuvina, jotka oli piirtänyt espanjalainen Juan Arranz. Javier Rubio puolestaan siirsi kirjojen tapahtumat sarjakuvamuotoon käsikirjoituksen puolesta. Piirrosjälki on hyvin realistista ja värien puolesta maanläheistä. Tosin osasyynä voi olla kehno paperi, jolle nämä sarjikset painettiin.

Winnetou ja Karl Mayn alter ego Old Shatterhand ovat hyvin elämänmakuisia ja realistisia hahmoja. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin välillä nopeaan, välillä hitaammin, mutta aina uskottavasti. Nyrkkejä käytetään jonkin verran, mutta viime kädessä pääpari pärjää myös maalaisjärjellä. Joku Tex Willer tulee mieleen, mutta tuon sankarin raakuutta ei näistä tarinoista tapaa.

Nykyajan nuorelle näissä Winnetou-kirjoissa ei varmaan ole tarpeeksi vauhtia, mutta itselleni nämä ovat maistuneet aina pikkupojasta saakka. Uskottavaa Villiä Länttä oikein isoilla alkukirjaimilla.

Kung Fu

Joskus 70-luvun puolivälissä Semic Press Oy julkaisi muutamia vuosia Kung Fu -nimistä lehteä. Se koostui Marvelin materiaalista, joka oli alun perin ilmestynyt "The Deadly Hands of Kung Fu" -lehdessä. Melko useasti suomalaisen version sivuilla esiintyi Rautanyrkki, joka on seikkaillut myös Hämähäkin ja Daredevilin kanssa.

Mustavalkoinen julkaisutapa sopi omasta mielestäni oikein hyvin näihin tarinoihin, joissa paha on todella pahaa ja hyviä ei oikeastaan olekaan. Valot ja ennen kaikkea varjot leikkivät oikein mainiosti korostaen tarinoiden käänteitä. Enimmäkseen jutut koostuvat reippaasta mäiskinnästä, jota perustellaan milloin milläkin verukkeella.

Joku varmaan haluaa löytää näistä Kung Fun tarinoista enemmän kuin alkuperäiset käsikirjoittajat ja/tai piirtäjät ovat niihin laittaneet. Itse koin tämän lehden kunnon toimintasarjiksena, jota lukiessa saattoi heittää turhat ajatukset nurkkaan ja vain nauttia tapahtumien tuoksinasta.

Esimerkkikuvat on vuoden 1975 numerosta 11, jossa mm. juuri Rautanyrkki esiintyi kertoen hieman siitä, mitä hänen nimensä taustalla oli. Shang-Chi on myös kunnon sankari, joka mätkii, pätkii ja taittelee roistoja suurin piirtein toinen käsi selän takana. Toki joku erityisen taitava kaveri aina silloin tällöin yllättää hänetkin, mutta loppujen lopuksi Shang-Chi vie aina voiton.

Joonas

Edellytän hyvältä sarjakuvalta muutamia perusasioita. Tarinan kuljettamisen pitää toimia, hahmojen on oltava mielenkiintoisia ja moniulotteisia minkä lisäksi piirrosjäljen täytyy olla selkeää. Viimeksi mainittu tarkoittaa kohdallani jonkinlaista realismia. Vaikka itse sarjakuva sijoittuisi "ankkalinnaan", täytyy mittasuhteiden eri asioiden välillä pysyä kunnossa. Tästä kaikesta seuraa, että olen melko perinteisen sarjakuvataiteen ystävä. Luultavasti tässä blogissakin keskitytään jossakin 1940- ja 1970-lukujen välissä julkaistuun materiaaliin.

Tällä kertaa luin läpi, jo kolmatta kertaa, Veikko Savolaisen klassikkoa Joonas. Arktinen Banaani julkaisi "Sarjakuvaklassikot 1" kirjassaan neljä Joonaksen seikkailua, jotka on alun perin tehty noin 20 vuoden aikana. Tästä klassikosta jää ensimmäisenä mieleen huumori, jota viljellään varsinkin tarinassa "XXXXXX". Joonas myydään ruhtinattaren haaremiorjaksi ja lisämausteensa soppaan tuovat hypnoosi sekä erilaiset muistinmenetykset. Koska jutuissa on hyvä juoni ja sivuhenkilötkin saavat kosolti tilaa, on Joonas mukava lueskella useampaankin kertaan.

Veikko Savolaisen mestarillinen ote pitää otteessaan. Piirroksien puolesta Joonasta voi verrata vaikka etsivä Rip Kirbyyn, joka oli Alex Raymondin käsialaa. Suomalaisella sarjakuvalla ei ollut Savolaisen suhteen mitään hävettävää amerikkalaisille esikuvilleen. Tämän sarjakuvaklassikon neljä juttua ovat ehkä sisällöllisesti mielikuvituksellisia, mutta kuviltaan hyvin realistisia, sitä huumoria unohtamatta!

Agentti-Korkeajännitys 12/1985

Korkeajännitystä eli tuttavallisemmin Korkkaria on julkaistu Suomessa jossain muodossa jo vuodesta 1953 lähtien. Tässä vuoden 1985 Agentti-Korkeajännityksen numerossa 12 tarinat ovat sieltä vanhimmasta päästä.


 "Marsilaisten vankina", Marsin vuoteen 4005 sijoittuva sf-juttu pohjaa ajatukseen täkäläisen herrarodun kuolemasta sukupuuttoon. Sen välttääkseen marsilaiset lähtevät valloittamaan maapalloa, mutta kuinkas sitten kävikään; sankari Hugh Harkness pelastaa ihmiskunnan kauhealta kohtalolta...
Juttu oli ilmestynyt Suomessa ensimmäisen kerran jo 1954. Harmikseni en osaa kertoa, kuka tämän sarjakuvan piirtäjä on ollut. Jälki on sangen onnistunutta tarinan keskittyessä enemmän puheeseen kuin toimintaan.


Agentti-Korkeajännitys 12/1985 lehden jälkipuoliskon päättää parhaiden salapoliisitarinoiden perinnettä mukaileva Lesley Shane -seikkailu. Oliver Passinghamin loistava naispuolinen etsivä pistää tovereineen "huumauskoplan" kuriin vauhdikkaassa tarinassa, joka sijoittuu kilpahevosten maailmaan.


Molemmat tämän Korkkarin tarinat (numero jäi muuten Agentti-K:n viimeiseksi) ovat hyvin sidoksissa aikaansa eivätkä välttämättä aukea kovin nuorelle lukijalle. Toisaalta tämä tarkoittaa, että myös me keski-ikäiset voimme nauttia tyylikkäistä sarjakuvista. Kovin usein näitä ei tule enää selailtua, mutta erinomaista ajanvietettä ne ovat edelleen.