Näitä sai markka-aikaan noin neljällä kolikolla, kuten kuluneesta kannesta voi helposti päätellä. Tarinat ovat mukavalla tavalla vanhanaikaisia ja niissä on lukemattomia epäloogisuuksia. Siitä huolimatta tai juuri sen takia Taika-Jim pysyy lähes ajattomana lukukokemuksena. Kuuluisaa maagikkoa ja hänen tyttöystäväänsä Nardaa sekä aina lähellä pyörivää Lotharia ympäröivä maailma kuvastaa viime sodan jälkeistä Jenkkilää. Tosin välillä Taika-Jim pääsee tutustumaan epämääräisiin eurooppalaisvaltioihin, menneisyyteen, tulevaisuuteen tai ehkä jopa vieraisiin sivilisaatioihin.Nämä taskukirjat ilmestyivät mustavalkoisina, mutta ainakin Apu-lehdessä taikurimme seikkaili myös väreissä. Lee Falk ja Phil Davis osasivat hommansa. Kuvan kahden taskukirjan yhteensä 13 juttua olivat aikoinaan ilmestyneet amerikkalaisissa sanomalehdissä. Suomessa ne julkaistiin Mustanaamio-lehdessä 1970- ja 1980-luvuilla.
Vaikka lihaksikas jätti Lothar välillä heittelee väkeä rajun näköisesti, ei yhdessäkään Taika-Jim tarinassa tule ruumiita. Taikuri luottaa hypnoosin voimaan ja roistoja satuttaa enintään Lotharin taidokkaasti tähtäämä kookospähkinä tai toisen rikollisen päänuppi. Ehkä tämä oli yksi syy siihen, miksi itse aikoinaan miellyin kovasti tähän vuosikymmeniä jatkuneeseen sarjakuvaan.
Täysin käsittämätöntä on se, että Taika-Jimistä ei ole koskaan tehty kunnollista elokuvaa. Tosin jo 1939 ilmestyi Mandrake the Magician, joka koostui 12 episodista. Ne kaikki oli nähty sanomalehtien sivuilla aiemmin. Nykytekniikalla tästä sankarista saataisiin helposti tehtyä näyttävä raina!